Potterwiki
Advertisement
Harry Potter ja Feeniksin kilta

Harry Potter ja Feeniksin kilta (alkuteos Harry Potter and the Order of the Phoenix) on J. K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -kirjasarjan viides osa. Se ilmestyi englanniksi 21. kesäkuuta 2003 ja suomeksi 12. maaliskuuta 2004. Feeniksin kilta on Harry Potter -sarjan pisin kirja.

Kirja kertoo Harrysta ja hänen ystävistään, kun he käyvät viidettä vuottaan Tylypahkan velhokoulua. Kirjan pohjalta tehtävä elokuva ilmestyi heinäkuussa 2007. Elokuvan kuvaukset aloitettiin 6. helmikuuta 2006.

Juoni []

Harry tapaa ankeuttajat jo ennen koulun alkua. Ankeuttaja on lähellä "suudella" Dudley Dursleya, mutta Harry taikoo suojelius-loitsun pelastaakseen Dudleyn. Harry joutuu taikuuden luvattoman käyttämisen vuoksi kuulusteltavaksi taikaministeriöön ja hänet melkein erotetaan koulusta, mutta lopulta hänet vapautetaan kaikista syytteistä. Viidentenä vuonna Tylypahkassa on uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, Dolores Pimento, jonka taikaministeriö on lähettänyt opettajaksi. Pimento ei ole muiden kuin luihuisoppilaiden mielestä miellyttävä. Harry ei oikein tule toimeen Pimennon kanssa. Hän saa useita jälki-istuntoja Pimennolta, koska väittää Voldemortin palanneen. Jälki-istunnot ovat enemmän kuin tuskallisia. Harryn täytyy kirjoittaa paperille taiotulla sulkakynällä "En saa valehdella". Kirjoitettu teksti ilmestyy Harryn kämmenselän ihoon ja jäljet syvenevät aina, kun Harry toistaa lausetta paperille.

Hermionelle tulee ajatus, että he voisivat perustaa kerhon, jossa opetellaan pimeyden voimilta suojautumista Harry opettajanaan, sillä Pimennon tunneilla ei opetella taikomista ollenkaan. He perustavat kerhon ja sen nimeksi tulee Albuksen Kaarti. Professori Kalkaros opettaa Harrylle joulun jälkeen okklumeusta, mielen taikasuojaa, sillä Harry näkee unen kaltaisia näkyjä lordi Voldemortista. Tunneilla selviää että Voldemortin ja Harryn välissä on tietynlainen yhteys, josta Harryn arpi on merkkinä ja jonka kautta Harry voi tuntea Voldemortin mielialoja ja nähdä ajatuksia hänen näkökulmastaan. Jos Voldemort havaitsisi yhteyden, hän pystyisi hallitsemaan Harryn mieltä. Harry ei kuitenkaan opi sulkemaan mieltään. Lopussa hän näkee unen, jossa Voldemort pitää Harryn kummisetää Sirius Mustaa hallussaan, kiduttaa häntä ja uhkaa tappaa hänet, jos tämä ei anna erästä asetta, jonka avulla hän saisi tietoonsa miten tappaa Harry.

Kun Harry ottaa hormiverkon avulla yhteyttä Feeniksin killan päämajassa, Kalmahanaukio 12:ssa olevaan Oljo-kotitonttuun kysyäkseen onko Sirius siellä, Oljo valehtelee että ei ole. Pimento yllättää Harryn ja tämän kumppanit. Pimento tunnustaa lähettäneensä ankeuttajat Harryn kimppuun kesällä. Harry ja Hermione houkuttelevat Pimennon kiellettyyn metsään väittäen että siellä olisi ase taikaministeriötä vastaan, missä kentauritnappaavat Pimennon.

Harry, Ron, HermioneGinnyLuna ja Neville pakenevat linnasta. Harry ja kumppanit lähtevät auttamaan Siriusta taikaministeriöön, mutta selviääkin, että uni ei ollut totta, vaan Voldermortin luoma näky. Kuolonsyöjätsaapuvat paikalle ja Harry ystävineen taistelee heitä vastaan. Feeniksin kiltalaiset Villisilmä Vauhkomieli, Nymfadora Tonks ja Remus Lupin tulevat Sirius Mustan kanssa auttamaan Harrya. Taistelun tiimellyksessä Siriuksen serkku Bellatrix Lestrange työntää Siriuksen taian avulla ministeriössä olevan taiotun holvikaaren läpi, jolloin hän kuolee.

Kun Harry lähtee Bellatrix Lestrangen perään kostaakseen Siriuksen kuoleman, paikalle saapuu lordi Voldemort. Harryn onneksi rehtori Dumbledore saapuu pelastamaan hänet, tai paremminkin Harry pelastaa loppujen lopuksi itsensä, sillä hetken taisteltuaan Dumbledoren kanssa Voldemort tunkeutuu kokonaan Harryn ruumiiseen. Näin ollen Dumbledore ei voi tappaa Voldermortia tappamatta samalla Harrya. Harry onnistuu kuitenkin tunteillaan karkottamaan Voldemortin irti riivaamasta häntä. Voldemort joutuu pakenemaan taikaministeriöstä, mutta kaikkien onneksi taikaministeri Cornelius Toffee näkee Voldemortin ja kaikki alkavat uskoa, että Harry ei olekaan valehdellut Voldemortin paluusta. Kirjan lopussa taikamaailma on sekasorrossa, kun tieto Voldemortin palaamisesta leviää.

Alkuperäinen Harry Potter-sarja
Viisasten kivi kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Salaisuuksien kammio kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Azkabanin vanki kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Liekehtivä pikari kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Feeniksin kilta kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Puoliverinen prinssi kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Kuoleman varjelukset kirja elokuva 1 elokuva 1:n soundtrack peli 1
elokuva 2 elokuva 2:n soundtrack peli 2
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset kolmas Ihmeotukset-elokuva neljäs Ihmeotukset-elokuva viides Ihmeotukset-elokuva
Muut kirjalliset työt Muut pelit
Harry Potter ja kirottu lapsi (kirja) Harry Potter Trading Card Game
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat LEGO Creator: Harry Potter & LEGO Creator: Harry Potter 2
Huispaus kautta aikojen Harry Potter ja Huispauksen MM-kisat
Siuntio Silosäkeen tarinat Harry Potter: Find Scabbers
Harry Potter: A Pop-Up Book Harry Potter Interaktiivinen DVD peli: Tylypahka haaste & Velhomaailma
Harry Potter: Suuri velhouskirja Harry Potter: Spells
Harry Potter: Legenda LEGO Harry Potter: Years 1-4 & Years 5-7
LEGO Harry Potter: Luo velhomaailma! & Characters of the Magical World Harry Potter and the Deathly Hallows: Motorbike Escape
J.K. Rowling: Bibliografia Harry Potter for Kinect
Muut tärkeät kaanoniin luettavat asiat
Harry Potter ja kirottu lapsi
Pottermore
J. K. Rowlingin viralliset sivut
Dokumentit, lyhytelokuvat, teemapuistot, fanituotokset, jne.
Harry Potter ja minä Kuningattaren käsilaukku
The Wizarding World of Harry Potter (teemapuisto) Harry Potter ja Huispauksen MM-kisat
Wonderbook: Book of Spells Harry Potter: Beyond the Page
Wonderbook: Book of Potions Tarina kolmesta veljeksestä
Advertisement