Potterwiki
Advertisement
Hp puoliverinen prinssi

Harry Potter ja puoliverinen prinssi (engl. Harry Potter and the Half-Blood Prince) on J. K. Rowlingin kirjoittaman Harry Potter -kirjasarjan kuudes osa. Se ilmestyi englanniksi 16. heinäkuuta 2005. Kustantajan vaatimuksesta kirjan myynti aloitettiin kaikissa viidessätoista julkaisumaassa samanaikaisesti, Suomessa aamuyöllä kello kahdelta. Suomenkielinen käännös ilmestyi 16. maaliskuuta 2006. Kirjasta tilattiin uusi painos jo ennen ensimmäisen julkaisemista. Kirjasta on julkaistu myös samanniminen elokuva.

Teoksen nimeä oli alun perin suunniteltu käytettävän Harry Potter ja salaisuuksien kammio -kirjasta, josta pois jäänyttä aineistoa ja paljastuksia kirja hyödyntää.

Juoni

Taikamaailma saa uuden taikaministerin, kun ministeri Cornelius Toffeen tilalle valitaan Rufus Rymistyir. Tylypahkan uudeksi pimeyden voimilta suojautumisen opettajaksi valitaan Severus Kalkaros ja uudeksi liemiopettajaksi Horatius Kuhnusarvio. Kuhnusarviosta tulee myös Luihuisen tuvanjohtaja Kalkaroksen lähdettyä Tylypahkasta kirjan lopussa. hänen mukana.

Harry Potterin kummisedän Sirius Mustan kuoltua Harry perii hänen talonsa tavaroineen. Hän perii myös kotitonttu Oljon ja hevoskotka Hiinokan. Kuudentena kouluvuonna Harrysta tulee Rohkelikon tuvanhuispauskapteeni. Käy myös ilmi, että Harryn uusi, käytetty liemikirja on kuulunut aiemmin henkilölle nimeltä puoliverinen prinssi.

Kirjan reunamerkintöjen avulla Harry voittaa liemitunneilla kaikki muut oppilaat, myös ystävänsä Hermionen. Harry ja Tylypahkan rehtori Albus Dumbledore saavat yksityistunneillaan selville, että pimeyden velho Voldemort on siirtänyt osia sielustaan kuuteen eri esineeseen, niin sanottuihin hirnyrkkeihin. Yksi näistä oli Voldemortin päiväkirja, jonka Harry tosin tuhosi jo toisena kouluvuotenaan. Myös Dumbledoren tuhoama Lomen Kolkon sormus oli hirnyrkki. Voldemort voidaan tuhota kokonaan vasta, kun kaikki nämä esineet on hävitetty. Kirjassa Harry saa myös uuden otteen tunteistaan parhaan ystävänsä Ronin pikkusiskoa Ginnyä kohtaan, nähtyään hänet yhdessä luokkatoverinsa Dean Thomasin kanssa. Kirjan edetessä Ginny ja Dean kuitenkin eroavat ja pian Harry tarttuu tilaisuuteensa ja alkaa seurustella Ginnyn kanssa.

Kirjan loppupuolella Harry ja Dumbledore menevät luolaan, josta Dumbledore olettaa löytävänsä yhden hirnyrkeistä, Salazar Luihuiselle kuuluneen medaljongin. Harry ja Dumbledore matkustavat lumotulla veneellä maanalaisen järven poikki ja löytävät hirnyrkin järven keskellä olevalta luodolta. Harry ja Dumbledore, joka on henkihieverissä medaljonkia suojanneen myrkyn vuoksi, palaavat Tylypahkaan, jossa vallitsee kaaos ja jonka yläpuolella leijuu pimeän piirto.

Kuolonsyöjäksi ryhtynyt Draco Malfoy on päästänyt muut kuolonsyöjät sisään Tylypahkaan ja paljastaa, että on saanut Voldemortilta tehtävän tappaa Dumbledore. Koska Draco ei kykenekään murhaan, Severus Kalkaros surmaa Dumbledoren hänen puolestaan. Kalkaros ja Malfoy pakenevat Tylypahkasta muiden kuolonsyöjien kanssa.

Kalkaroksen ja Dracon lähtiessä Tylypahkasta ilmenee, että Kalkaros on puoliverinen prinssi. Harry saa selville, ettei medaljonki olekaan hirnyrkki vaan joku oli vienyt sen jo ennen heitä ja asettanut tilalle kopion, jonka sisältä Harry löytää nimimerkki R.A.M.:n Voldemortille osoittaman viestin. R.A.M. kertoo ottaneensa hirnyrkin ja tuhoavansa sen niin pian kuin voi. Dumbledoren hautajaisissa Harry haluaa lopettaa seurustelun Ginny Weasleyn kanssa, jottei Voldemort voisi käyttää läheistä suhdetta hyväkseen taistelussa Harrya vastaan. Harry päättää olla palaamatta seuraavana vuonna Tylypahkaan; sen sijaan hän aikoo mennä Godrickin Notkoonvanhempiensa haudalle ja osallistua Billin ja Fleurin häihin kesällä heti 17. syntymäpäivänsä jälkeen.

Sen jälkeen Harry aikoo etsiä viimeiset hirnyrkit ja tappaa Voldemortin. Ron ja Hermione lupaavat tulla Harryn mukaan Dursleyille ja metsästämään hirnyrkkejä.

Kulissien takana

  • Kirjaa myytiin ennakkoon ennätysmäärä, Amazon.comin  kautta 1,4 miljoonaa kappaletta ja pohjoisamerikkalaisiin kirjakauppoihin 10,8 miljoonaa kappaletta, joista 6,9 miljoonaa kappaletta myytiin ensimmäisen 24 tunnin aikana.
Alkuperäinen Harry Potter-sarja
Viisasten kivi kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Salaisuuksien kammio kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Azkabanin vanki kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Liekehtivä pikari kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Feeniksin kilta kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Puoliverinen prinssi kirja elokuva elokuvan soundtrack peli
Kuoleman varjelukset kirja elokuva 1 elokuva 1:n soundtrack peli 1
elokuva 2 elokuva 2:n soundtrack peli 2
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset kolmas Ihmeotukset-elokuva neljäs Ihmeotukset-elokuva viides Ihmeotukset-elokuva
Muut kirjalliset työt Muut pelit
Harry Potter ja kirottu lapsi (kirja) Harry Potter Trading Card Game
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat LEGO Creator: Harry Potter & LEGO Creator: Harry Potter 2
Huispaus kautta aikojen Harry Potter ja Huispauksen MM-kisat
Siuntio Silosäkeen tarinat Harry Potter: Find Scabbers
Harry Potter: A Pop-Up Book Harry Potter Interaktiivinen DVD peli: Tylypahka haaste & Velhomaailma
Harry Potter: Suuri velhouskirja Harry Potter: Spells
Harry Potter: Legenda LEGO Harry Potter: Years 1-4 & Years 5-7
LEGO Harry Potter: Luo velhomaailma! & Characters of the Magical World Harry Potter and the Deathly Hallows: Motorbike Escape
J.K. Rowling: Bibliografia Harry Potter for Kinect
Muut tärkeät kaanoniin luettavat asiat
Harry Potter ja kirottu lapsi
Pottermore
J. K. Rowlingin viralliset sivut
Dokumentit, lyhytelokuvat, teemapuistot, fanituotokset, jne.
Harry Potter ja minä Kuningattaren käsilaukku
The Wizarding World of Harry Potter (teemapuisto) Harry Potter ja Huispauksen MM-kisat
Wonderbook: Book of Spells Harry Potter: Beyond the Page
Wonderbook: Book of Potions Tarina kolmesta veljeksestä
Advertisement