Potterwiki
Advertisement
HUOM:  Toisin kuin suurin osa Potterwikin sisällöstä, tämä artikkeli kertoo todellisesta henkilöstä, esineestä, asiasta tai ilmiöstä.

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset on Ihmeotukset-elokuvien toinen osa, joka sai ensi-iltansa Suomessa 14. marraskuuta 2018, sen jälkeen kun Finnkino oli järjestänyt maanlaajuisia erikoisnäytöksiä elokuvasta edellisenä päivänä.[2]

Elokuvan juoni seuraa Lisko Scamanderiä ja Albus Dumbledorea heidän yrittäessään kukistaa vankilasta paennutta Gellert Grindelwaldia Euroopassa. Myös muut edellisen elokuvan keskeisimmät hahmot nähdään elokuvassa. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1927.

Juoni[]

VAROITUS:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva alkaa kesäkuusta 1927. Grindelwaldia ollaan siirtämässä valtameren yli toiseen vankilaan thestralien vetämässä vaunussa, mutta hän pakenee.

Kolme kuukautta myöhemmin Lisko saa tehtävän Dumbledorelta. Tämän on mentävä Pariisiin kohdatakseen Grindelwaldin. Lisko yrittää kieltäytyä vedoten matkustuskieltoonsa, mutta Dumbledore ei kuuntele ja ojentaa hänelle "vanhan ystävänsä" Nicolas Flamelin osoitteen. Dumbledore sanoo, että hänen talonsa voi toimia suojatalona Pariisissa. Lisko ei kuitenkaan vakuutu, ennen kuin hän törmää vanhoihin ystäviinsä Jacobiin ja Queenieen.

Taustaa[]

Jude Law'n rooli Dumbledorena julkistettiin huhtikuussa 2017.[3]

Elokuva kuvattiin vuoden 2017 aikana, heinäkuun ja joulukuun välillä.

Elokuvan englanninkielinen nimi Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald julkaistiin 16. marraskuuta 2017, päivälleen vuosi ennen elokuvan maailmanensi-iltaa.

Rooleissa[]

Lähteet[]

  1. [1]
  2. Finnkino [2]
  3. Pottermore [3]
  4. EW [4]
  5. 5,0 5,1 Pottermore [5]
  6. Pottermoren Twitter[6]
Advertisement