Potterwiki
Advertisement
Hogshead

Sianpää (engl. Hog's Head) on Tylyahon kylässä sijaitseva pubi ja majatalo, jonka omistaa Albus Dumbledoren veli Aberforth Dumbledore. Paikka vetää usein puoleensa myös epäilyttäviä asiakkaita ja monet heistä peittävätkin kasvonsa siellä asioidessaan. Pubin oven yläpuolella riippuu ruosteisessa kannattimessa kolhuinen puukyltti, jonka kuvassa villisian irti leikatusta päästä valuu verta valkealle kankaalle.

Pubi itsessään on saastainen, sen lattian ollessa lian peittämä ja ikkunoiden ollessa niin paksun töhnän peitossa että sisälle pääsee vain hyvin vähän valoa. Pääkerroksessa on vain yksi huone, mutta ylemmissä kerroksissa on useampia huoneita. Paikka haisee vahvasti vuohilta.

Majatalolla on huono maine. Se toimi vuoden 1612 maahiskapinan päämajana. Muutama kuukausi ennen Harry Potterin syntymää Sibylla Punurmio paljasti Albus Dumbledorelle ennustuksen Harrysta ja lordi Voldemortista. Severus Kalkaros kuuli ennustuksen alun ja kertoi sen Voldemortille. Albuksen kaarti piti ensimmäisen kokouksensa salaa Sianpäässä. Paikka toimi myös alaikäisten Tylypahkan oppilaiden evakuointipaikkana Tylypahkan taistelun aikana. Lapset lähetettiin Tarvehuoneen kautta Sianpäähän Ariana Dumbledoren kuvan kautta.


Pubissa myytiin muunmuassa Tuliviskiä ja Kermakaljaa.

Advertisement