Potterwiki
Register
Advertisement
Ministeriö

Ministeriön atrium. Toimistot ja työhuoneet sijoitettu käytännöllisesti seinille.

Tämä artikkeli kertoo brittiläisestä taikaministeriöstä!

Taikaministeriö (egnl. Ministry of Magic) oli velhojen hallintoelin, jota johtivat taikaministeri ja hänen apulaisensa. Ministeriössä päätettiin tärkeimmät ja vähäpätöisemmätkin lainsäädökset, ja se valvoi että velhot eivät paljastuisi jästeille. Ministeriön toimintatavat olivat kaaoksen aikoina epäillyttäviä, kuten uskoa saattaa.

Historia

Taikaministriö korvasi aiemman Velhojen Neuvoston (Wizengamot) noin vuonna 1798. Myöhempi tosin toimii vieläkin oikeusistuimena ministeriössä.

Voldemortin nousu

-70-luvulla ministeriön ja koko velhomaailman elämä muuttui. Uusi tuntematon pimeyden velho, lordi Voldemort oli ilmaantunut kuin tyhjästä, koonnut itselleen uskollisen seuraajaporukan, ja ennen kuin kukaan tajusi mitään, kuolemia alkoi tapahtua toden teolla.

Tuohon aikaan taikaministerinä toimi Millicent Bagnold päätti panna kovan kovaa vastaan. Aurorit laitettiin lisäkoulutukseen, ja innokkaat ministeriön vallanhimoiset työntekijät yrittivät löytää itselleen lohtua tuosta tukalasta tilanteesta ylenemällä.

Lähes puolet ministeriöstä oli lopulta Voldemortin kuolonsyöjiä, ja ministeriö oli menettänyt puolustuskykynsä täysin. Kuolonsyöjiä tuomittiin edelleen, mutta he saattoivat nyt keplotella pulasta ties mitenkä. Huhuttiin jopa, että taikaministeriin olisi langetettu komennuskirous.

Bartemius Kyyry vanhempi otti asiasta itselleen erittäin paljon etua. Hän tosiassa vähät piittasi velhomaailman kohtalosta, ja havitteli vain ylennyksiä hoitaessaan kuolonsyöjien tuomioita. Hän antoi auroreille luvan mieluummin tappaa kuin ottaa vangiksi, ja useita kuolonsyöjiä lähetettiin ilman oikeudenkäyntiä keskelle Azkabanin velhovankilaa.

Ministeriön painajan olisi ollut, jos Voldemort ja kuolonsyöjät olisivat päässeet Tylypahkaan, jossa he olisivat voineet kasvattaa velhoista suoraan kaltaisiaan. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä oli laajalti tiedossa, että ainut henkilö, jonka Voldemort pelkäsi haastaa oli rehtori Dumbledore.

Lopulta, kymmenen vuoden tuskallisen piinan jälkeen ministeriö koki helpotuksen, kun Voldemort meni ministeriölle tuntemattomasta syystä murhaamaan Potterin perheen; kuitenkin Lily Potterin pojalleen antama suoja suojasi pojan tappokiroukselta, joka kimpoutui Voldemortiin itseensä. Tarkempia yksityiskohtia ei saanut ministeriö tietää, kaikki luulivat Voldemortia kuolleeksi.

Alkoi älytön oikeudenkäyntirumba, jossa kuolonsyöjiä tuomittiin kuolemaan, Azkabaniin, ja jossa osa kuolonsyöjistä pääsi kiemurtelemaan irti väittämällä toimineensa komennuskirouksen alaisena. Vasta vuossien kuluttua oli saavutettu sama tasapaino, joka oli vallinnut ennen Voldemortin tuloa.

Rauhan aika

1980-luvulla ministeriö pääsi viimein rauhaan, ja taikamaailma palasi entiselle mallilleen. Voldemortin kanttajia pyydystettiin vielä, mutta useimmat olivat paenneet maasta tai valehdellut toimivansa komennuskirouksen alaisena. Ministeriö käytti näin väittäviä vastaan totuusseerumia, joskin tämä riippui kyseessä olevan velhon yhteiskunnallisesta asemasta.

Ensimmäisen vähän kaoottisen tilan ministeriö koki, kun salaisuuksien kammio avattiin uudestaan sitten 50 vuoteen. Uusi ministeri Toffee kuitenkin painoi asian villaisella ja päätti tehdä pidätyksen, jotta näyttäisi että jotain on tehty. Pidätys osoittautui kammion oikean syyllisen löydyttyä vääräksi.

Sirius Mustan pako

1993 kesän lopulla karkasi pahamaineinen kymmenistä murhista tuomittu Sirius Musta ensimmäisenä tunnettuna vankina Azkabanista. Ankeuttajat lähetettiin suojaamaan Tylypahkan koulua, kun epäiltiin Mustan hoitavan aloittamansa työ — Potterien murhaamisen — loppuun murhaamalla Harry Potterin. Musta kuitenkin pääsi tunnetusti kouluun kaksi kertaa sisälle jäämättä siitä kuitenkaan kiinni.

Huispauksen maailmanmestaruuskilpailut

Kesällä 1994 järjestettiin huispauksen maailmanmestaruuskilpailut, joita oli valmisteltu jo vuosi. Porttiavaimet oli luotu tarkkaan, sijoitettu tarkkaan, kaikki oli jästien suojaamiseksi muokattu hyvin tarkaksi. Kisat pidettiin tällä kertaa Britanniassa. Silloinen Taikaministeriön Taikaurheiluosaston johtajana toimi Ludovic Bagman

Muutama tunti kilpailujen jälkeen juopuneet kuolonsyöjät laukaisivat taivaalle pimeän piirron ilman mitään syytä. Myöhemmin tätä väitettä yritettiin todistaa valeeksi; tosiasiassa piirron laukaisi Bartemius Kyyry Nuorempi, jonka jo luultiin kuolleen Azkabanissa.

Kolmivelhoturnajaiset

Saman vuoden syksynä oli tarkoitus järjestää Tylypahkan, Durmstrangin ja Beauxbatonsin väliset kolmivelhoturnajaiset Tylypahkan koulussa. Näihin järjestelyihin käytettiin taas rutkasti aikaa, ja koetukset suunniteltiin pääasiassa rehtori Dumbledoren avulla vaarattomiksi.

Kilpailut sujuivat hyvin, kunes kolmannen ja viimeisen koetuksen vuoro tuli. Kolmivelhopokaali, joka oli piilotettu suuren labyrintin keskelle osoittautui porttiavaimeksi, joka lähetti Harry Potterin ja Cedric Diggoryn Pikkuhirttivaaran hautausmaalle. Cedric Diggory myös kuoli.

Myöhemmin huhuttiin, että lordi Voldemorti olisi palannut, mutta ministeri Toffee ilmoitti, että Diggory ei suinkaan kuollut Voldemortin käsissä, vaan valitettavassa tapaturmassa.

Kolmivelhoturnajaisten koitokset ovat:

1. Lohikäärmeen ohilento. 2. Ystävän hakeminen järven pohjasta. 3. Labyrintin (jonka päässä oli sfinksi ja hämähäkki) selvittäminen.

Dumbledoren armeija

Seuraavana kesänä ministeriö painosti kaikkia velhosanomalehtiä esittelemään Harryn jonkinlaisena kriminaalina, samaten Dumbledoren, koska nämä väittivät kivenkovaan Voldemortin palanneen.

Toffee pelkäsi Dumbledoren kasaavan omaa armeijaa ministeriötä vastaan, ja lähetti näin ylemmän alivaltiosihteerinsä Dolores Pimennon pimeyden voimilta suojautumisen professoriksi Tylypahkaan vakoilemaan Dumbledorea ja Potteria.

Vuoden 1996 keväällä Toffeen väite armeijasta osittautui "oikeaksi", kyseessä oli kuitenkin vain Pimentoa vastustava teiniryhmä Tylypahkan sisällä. Dumbledore pelasti tämän ryhmän jäsenet pakenemalla itse koulusta. Hänestä luvattiin suuri löytöpalkkio elävänä tai kuolleena.

Hyökkäys ministeriöön

Lordi Voldemort oli jo kauan tavoitellut käsiinsä ennustusta, jonka hän halusi Harry Potterin tuovan puolestaan hänelle. Voldemort käytti äärimmäisiä strategioita, ohjasi Harryn mieltä okklumeuksella.

Ministeriön kuuleman mukaan kulonsyöjät olivat murtautuneet salaperäisyyksien osastolle odottamaan Potteria. Ennustuskin oli kuulemma särkynyt.

Toffee koki samana iltana kovan järkytyksen: hän näki Voldemortin ilmielävänä ministeriössä, ja joutui myöntämään, että tämä oli palannut. Pimento erotettiin samalla Tylypahkasta.

Voldemortin uudelleennousu

Toffee joutui lopulta myöntämään Voldemortin palanneen, mutta asia oli hänen kannaltaan jo loppuun käsitelty: Toffee erosi virastaan koko velhoyhteisön vaatimana.

Uusi ministeri Rufus Rymistyir oli auroriviraston entinen päällikkö, tehokas mies, jonka avustajaksi Toffee vielä jäi. Rymistyir asetti tiukat turvatoimet ministeriölle ja Tylypahkaan, ja etenkin suojaamaan Harry Potteria, joka Dumbledoren kertoman mukaan olisi juuri se Voldemortin kukistava henkilö.

Turvajärjestelyt

Rymistyir ei tosiaan jäänyt toimettomaksi, ja laati apulaistensa kanssa seuraavan ohjelappusen:

Laadittu taikaministeriön toimesta. SUOJAA KOTISI JA PERHEESI PIMEYDEN VOIMILTA:

  1. Ei ole viisasta poistua kotoa yksin.
  2. Erityisesti on oltava varuillaan pimeän aikaan. Jos suinkin mahdollista, järjestä matkasi päättymään ennen pimeän tuloa.
  3. Tarkista talosi turvajärjestelyt ja varmista, että jokainen perheenjäsen osaa hätäkeinot, kuten kilpi- ja harhautusloitsun, sekä perheen alaikäiset jäsenet myös kimppailmiintymisen.
  4. Sovi lähiystävien ja perheenjäsenten kesken turvakysymyksistä, joilla voit paljastaa monijuomaliemen avulla joinakuina muina esiintyvät kulonsyöjät.
  5. Jos sinusta tuntuu, että perheenjäsen, kollega, ystävä tai naapuri käyttäytyy omituisesti, ota välittömästi yhteys taikalainvartijaryhmään. Läheisiisi on kenties langetettu komennuskirous.
  6. Jos pimeän piirto ilmestyy asuin- tai muun rakennuksen ylle, ÄLÄ MENE SISÄÄN vaan ota välittömästi yhteys aurorivirastoon.
  7. Vahvistamattomat lähteet väittävät kuolonsyöjin kenties käyttävän manaliuksia. Manaliuksen näkemisestä tai kohtaamisesta on VIIPYMÄTTÄ ilmoitettava ministeriöön.

Ohjelappunen sisälsi suurimmaksi osaksi itsestäänselvyyksiä, mutta sen avulla Rymistyir pystyi taas todistamaan, että kyllä ministeriö sentään jotain tekee.

Ministeriön valtaus

Ministeriö pysyi jonkin aikaa taas koskemattomana, mutta sisällä oli jo valmiiksi kulonsyöjiä. Taikalainvartijaosaston päällikkö Pius Sakia oli komennutettu, ja hän painoi villaisella pidätyksiä, murhia yms.

Lopulta elokuun ensimmäisenä Voldemort joukkoineen saapui ministeriöön, murhasi Rymistyirin, ja asetti Sakian ministeriksi. Kuolonsyöjiä laitettiin töihin ministeriöön. Pintapuolisesti ministeriö näytti aivan samalta, vaikka sitä nyt hallitsikin Pius Sakian kautta lordi Voldemort. Tylypahkan kouluun sijoitettiin kuolonsyöjiä opettajaksi, samoja kulonsyöjiä jotka olivat olleet koululla kaksi kuukautta sitten kodhistuneessa hyökkäyksessä mukana.

Ministeriö ilmoitti viipymättä uusista vahvoista epäilyksistä (toisin sanoen törkeistä valheista), että jästisyntyiset olisivat muka "varastaneet" taikuutta, mistä sitten johtui se, että velhoperheissä oli surkkeja. Ministeriö käski jokaisen jästisyntyisten listalta olevan velhon saapumaan tarkistukseen ministeriöön todistamaan, että heillä oli joitain velhosukulaisia suoraan ylenevässä polvessa. Ne velhot, jotka eivät saapuneet tarkastukseen tai pystyneet todistamaan, että heillä oli velhosukulaisia, lähetettiin Azkabaniin tai murhattiin.

Severus Kalkaros nimitettiin Tylypahkan rehtoriksi, ja Harry Potterin päästä luvattiin kymmenentuhannen kaljuunan palkkio, samoin "sen jästisyntyisen, joka kulkee Potterin seurassa".

Lopulta 1998 keväällä Voldemort kukistettiin (tarkat yksityiskohdat eivät saapuneet ministeriöön) ja kulonsyöjät tuomittiin ankarasti, vaikka nämä miten yrittäisivät todistella olleensa komennuskirouksen alaisia.

Ministeriö oli taas turvassa.

Tasot ja kerrokset

  • 1. Taikaministerin toimistohuone ja apuhenkilökunta
  • 2. Aurorien päämaja, taikalainvartijaosasto, taikuuden sopimattoman käytön virasto sekä velhojen neuvoston hallintopalvelut
  • 3. Unhoituttajien päämaja, taikaonnetomuuksien- ja katastrofien osasto ja vahinkotaikojen peruutuspartio sekä jästinkestävien selitysten valiokunta
  • 4. Taikaolentojen sääntö- ja valvontaosasto, maahisyhteyksien virasto sekä otus-, henkilö- ja haamujaostot sekä tuholaisneuvontakeskus
  • 5. Kansainvälisen taikayhteistyön osasto, kansainvälisen taikakaupankäynnin normikunta, kansainvälinen taikalakivirasto sekä Kansainvälinen Velholiiton brittijaosto
  • 6. Taikaliikenneosasto, hormiverkkokonttori, luutasäännösten valvomo, porttiavainvirasto ja ilmiintymiskoekeskus
  • 7. Taikaurheiluosasto, Ison-Britannian ja Irlannin huispausliigan päämaja, virallinen kitakivikerho ja älyttömien patenttien virasto
  • 8. Atrium
  • 9. Salaperäisyyksien osasto

Lähteet

Advertisement