Potterwiki
Advertisement
Rauhajuoma

Rauhajuoma (engl. Draught of Peace) lievittää ahdistusta ja levottomuutta. Suositellaan käytettäväksi etenkin ennen tilanteita, joissa tietää ahdistuvansa.

Severus Kalkaros valitsi rauhajuoman ensimmäiseksi opeteltavaksi juomaksi viidesluokkalaisille vuonna 1995. Monet oppilaista epäonnistuivat sen valmistamisessa, kuten mm. Seamus Finnigan, Gregory Goyle, Neville Longbottom ja Ron Weasley. Kuitenkin Kalkaros otti Harry Potterin silmätikukseen ja tyhjennytti hänen noidankattilansa vain siitä syystä, että tämä oli unohtanut lisätä jouluruusu-uutetta. Poppy Pomfrey antoi rauhajuomaa useille viidesluokkalaisille oppilaille, jotka kärsivät paniikista ja ahdistuksesta ennen V.I.P.-tutkintoa.

Valmistus[]

Valmistaakseen rauhajuomaa täytyy seurata tarkkaan seuraavia ohjeita, sillä mikäli ainesosia on liikaa, saattaa juoja vaipua syvään, jopa elinikäiseen uneen. Ainesosat täytyy lisätä tietyssä järjestyksessä ja niitä pitää olla tarkat määrät, ja juomaa tulee sekoittaa seitsemän kertaa sekä myötä- että vastapäivään. Ennen kuin viimeinen ainesosa, jouluruusu-uute, lisätään, lämpötilaa tulee alentaa ja juomaa pitää hauduttaa seitsemän minuuttia. Valmis oikein valmistettu rauhajuoma on väriltään turkoosia ja siitä leijailee hopeista höyryä.

  1. Lisää jauhettua kuukiveä, kunnes juoma muuttuu vihreäksi.
  2. Sekoita, kunnes juoma muuttuu siniseksi.
  3. Lisää jauhettua kuukiveä, kunnes juoma muuttuu violetiksi.
  4. Hauduta, kunnes juoma muuttuu vaaleanpunaiseksi.
  5. Lisää jouluruusu-uutetta, kunnes juoma muuttuu turkoosiksi.
  6. Hauduta, kunnes juoma muuttuu violetiksi.
  7. Ravista jauhettuja piikkisian piikkejä voimakkaasti, kunnes ne ovat valmiita, ja sitten lisää niitä, kunnes juoma muuttuu punaiseksi.
  8. Sekoita, kunnes juoma muuttuu oranssiksi.
  9. Lisää lisää jauhettuja piikkisian piikkejä, kunnes juoma muuttuu turkoosiksi.
  10. Hauduta, kunnes juoma muuttuu violetiksi.
  11. Lisää jauhettua yksisarvisen sarvea, kunnes juoma muuttuu vaaleanpunaiseksi.
  12. Sekoita, kunnes juoma muuttuu punaiseksi.
  13. Hauduta, kunnes juoma muuttuu violetiksi.
  14. Lisää lisää jauhettua kuukiveä, kunnes juoma muuttuu harmaaksi.
  15. Hauduta, kunnes juoma muuttuu oranssiksi.
  16. Lisää lisää jauhettuja piikkisian piikkejä, kunnes juoma muuttuu valkoiseksi. Sekoita.
  17. Alenna lämpöä. Lisää tarkalleen 7 tippaa jouluruusu-uutetta.

Lähteet[]

Advertisement