FANDOM


Vuoden 1945 aikana käytiin legendaarinen kaksintaistelu kahden voimakkaan velhon, Albus Dumbledoren ja Gellert Grindelwaldin, vanhojen ystävien, välillä. Tätä ennen Dumbledore oli katsonut vuosia sivusta, kun Grindelwald oli levittänyt pelkoa ja sekasortoa velhomaailmaan, mutta kun miesten välinen hyökkäämättömyysverivala oli purettu, Dumbledore koki, ettei hänellä ollut enää muita vaihtoehtoja, kuin kohdata Grindelwald silmästä silmään.

Taistelun yksityiskohdat ja tapahtumapaikka ovat toistaiseksi hämärän peitossa. Yleisesti tiedetään vain, että Dumbledore voitti taistelun, kukistaen täten Grindelwaldin ylivallan. Dumbledore voitti samalla myös Grindelwaldin hallinnassa olleen seljasauvan, yhden kuoleman varjeluksista, joita kaksi miestä olivat nuoruudessaan etsineet.

Taistelun seurauksena Grindelwald lukittiin ainoana vankina Nurmengardiin, itävaltalaiseen linnakkeeseen, jonka hän oli itse rakentanut. Siellä Grindelwald eli elämänsä loppuun saakka, vuoteen 1998.